CACLOS ALKIO DINING

Konsepti

Ruoka

Clos Alkio Dining syntyi Mikko Alkion ideasta tuoda kokkimme Sofia Åhmanin osaaminen ja oman viinitilansa viinit saman pöydän ääreen. Sofia valmistaa kaiken alusta lähtien itse, raaka-aineita kunnioittaen ja yksityiskohtiin aikaa käyttäen. Hänen suunnittelemissaan menuehdotuksissa fine dining -tasoiset annokset rakentuvat alusta asti yhdessä viinien kanssa.

Viinit

Lasissa tarina jatkuu Espanjan Prioratiin, jossa Mikon viinitila Clos Alkio sijaitsee. Sen persoonalliset, gastronomiset viinit ovat parhaimmillaan ruoan rinnalla. Valitsemme kullekin annokselle viinin, joka täydentää sen makuja ja tuo esiin uusia vivahteita. Samalla ruoka avaa viinistä uusia puolia – näin lautanen ja lasi muodostavat yhdessä enemmän kuin osiensa summan.

Teidän näköinen tilaisuus

Asiakastilaisuus, tiimipäivä vai illallinen oman seurueen kesken? Clos Alkio Diningissa tila on varattu vain teille. Se antaa rauhan kohdata, keskustella ja nauttia yhdessä – tilaisuuden rytmi ja toteutus suunnitellaan teidän tarpeidenne mukaan.

Toteutamme kaikkea aamiaisista ja lounaista illallisiin ja konferensseihin. Sekä tila että tilaisuuden sisältö ovat laajasti muokattavissa, joten kerro meille, mitä haluatte tilaisuudeltanne. Istuvan illallisen ääreen voimme kattaa paikat 20 vieraalle, ja konferensseja järjestämme tiloissamme jopa 40 henkilölle.

Ruoan ja viinin ympärille voi rakentaa myös oman ohjelmansa. Järjestämme erillisiä Clos Alkion viinien tastingeja sekä toiveiden mukaan suunniteltuja tilaisuuksia. Yksi toteutuksistamme on kokin vetämä kastikekoulu, jossa yrityksen henkilöstö oppi valmistamaan erilaisia kastikkeita. Yhteinen tekeminen sopii hyvin tiimipäivään ja antaa samalla taitoja kotikeittiöön.

Meille voi aina ehdottaa haluttua toteutusta. Suunnitellaan yhdessä, miten ideanne herää eloon tiloissamme – tai muualla, sillä tarjoamme myös pitopalvelua Helsingin seudulla.

Tilaisuutemme järjestetään pääsääntöisesti arkipäivisin. Jos seurueenne on pienempi tai suurempi tai suunnittelette iltaa lauantaille tai sunnuntaille, ota yhteyttä ja kysy mahdollisuuksista: closalkiodining@vinspira.fi.

Meistä

Clos Alkion Flor Silvestre -viinipullo katetulla pöydällä

Clos Alkio Dining syntyi yksinkertaisesta ajatuksesta: hyvä ruoka ja viini kuuluvat yhteen, ja ne nautitaan parhaiten rauhassa. Siksi järjestämme illan rauhallisessa ja tunnelmallisessa paikassa, jossa ruoka, viini ja seura saavat kaiken huomion.

Uskomme, että parhaat illalliset syntyvät, kun tekijät välittävät siitä, mitä lautasella ja lasissa on, ja haluavat jakaa sen muiden kanssa. Vieraalle tämä tarkoittaa sitä, että kaikki on mietitty valmiiksi ja voi keskittyä täysin rinnoin hetkeen.

Mikko

Clos Alkio Dining sai alkunsa Mikon visiosta yhdistää hänen luottokokkinsa Sofian vahva ammattitaito, korkeatasoinen palvelu ja Clos Alkion laadukkaat viinit ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi Helsingin ytimessä. Idearikkaana yrittäjänä Mikko haluaa kehittää ja toteuttaa uusia elämyksiä, joissa hyvä ruoka, viini ja yhdessäolo kohtaavat.

Mikko on itse visionääri Clos Alkion viinien takana. Hänen tarinansa Prioratin ainutlaatuisella viinialueella alkoi vuonna 2020, ja siitä lähtien hänen tavoitteenaan on ollut tuoda alueen korkeatasoiset viinit yhä useamman viininystävän ulottuville.

Mikko

Sofia

Sofialla on noin kymmenen vuoden kokemus erilaisista ravintoloista ja työtehtävistä Suomessa, Espanjassa ja Australiassa. Sofia on hakenut osaamista Michelin-tasolta ja voitte ehkä tunnistaa hänet myös Masterchef Professional -ohjelmasta. Hänen ruokafilosofiansa ytimessä ovat pohjoismaisuus ja sesongin raaka-aineet.

Hän haluaa käyttää raaka-aineita juuri silloin, kun ne ovat parhaimmillaan, ja tuoda niiden ominaismaut esiin annoksissaan. Inspiraatiota hän löytää eri ruokakulttuureista ja kiinnostavista raaka-aineista, joita hän yhdistää pohjoismaisiin valmistustekniikoihin. Palkintokaapistaan häneltä löytyy myös grillauksen suomenmestaruus.

Sofia

Pekka

Pekka päätyi Clos Alkio Diningin pariin useiden onnellisten sattumien kautta. Hänen polkunsa kulki teknologiayrityksestä viinin maahantuontiin ja sieltä Diningin päivittäistä tekemistä pyörittämään. Pekka nauttii vaihtelevista päivistä ja tarttuu mielellään erilaisiin tehtäviin, joissa pääsee oppimaan uutta.

Pekalle on tärkeää luoda lämmin tunnelma, jossa jokainen vieras tuntee olonsa tervetulleeksi. Hän haluaa, että mutkaton palvelu ja rento yhdessäolo tekevät vierailusta miellyttävän – oli kyseessä sitten pieni illanvietto tai suurempi juhla.

Pekka

Kia

Kia vastaa Clos Alkio Diningin viinielämyksestä ja tilaisuuksien sujuvasta toteutuksesta. Hän huolehtii tarjoilusta ja tuo mielellään Clos Alkion viinien tarinan osaksi iltaa esimerkiksi viinitastingin muodossa.

Kialle tärkeintä on kohdata jokainen vieras aidosti ja aurinkoisella fiiliksellä. Hän haluaa luoda tilaisuuksiin rennon ja lämpimän tunnelman, jossa laadukas tarjoilu, henkilökohtainen palvelu ja viinien maailmaan tutustuminen sulautuvat luontevaksi osaksi kokonaisuutta!

Kia